keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Osuuspankin eläkevakuutus

Olen ottanut eläkevakuutuksen vuonna 2008. Siitä lähtien olen miettinyt olikohan tuo ihan viisasta.. Maksat kuukausittain summaa josta saat verohyödyn pääomatuloista tai vastaavan summan ansiotuloista. Kannattavaa?

Äkkiseltään joo, mutta ne turkasen kulut! Eläkevakuutukset ovat täynnä kuluja. Menee henkivakuutukseen, merkintäpalkkiota säästösummasta, hallinnointikulua pääomasta sekä vakuutuksen sisällä olevien rahastojen kuluja.

Kulut ovat varmat mutta tuotoista ei ole takuita. Lisäksi sana vakuutus on tässä yhteydessä hieman harhaanjohtava. Maksat vakuutusta josta saat korkeintaan sen takaisin jonka olet sinne säästänyt. Tosin tämän vakuutuksen osuus on ollut omalla kohdalla vain muutamia euroja vuodessa, joten menköön. Viimeinen niitti oli kuitenkin, kun katsoin yhteenvedon viime vuonna maksetuista maksuista. Vakuutuksen osuutta oli nostettu kipupisteen yli; 4.74e/kk, eli enemmän kuin aikaisempina vuosina koko vuotena! Minun tapauksessa tämä tarkoittaa lähes 10% osuutta koko maksetusta summasta. Tähän kun lätkästään vielä muut kulut, menee todellisuudessa enää 80% rahoistani kasvamaan "tuottoa".

Olen maksanut nyt yhteensä 3700e tuonne. Säästöön on kertynyt n. 4650e. Tästä tulisi laskennallinen noin 8% vuosituotto. Mikä sinsä on ihan ok tuotto. Tosin tuotto on ollut pitkän aikaa vaatimattomat 4%, mikä taas ei ole.

Kolmenkymmenen vuoden päästä sitten näkee mitä tähän mennessä ansaittu pääoma on kasvanut. Neljän prosentin tuotolla loppusumma olisi vaivaiset 15000e, mutta 8% tuotolla jo mukavat 47000e. Mikä sitten lienee veroprosentti vuonna 2045, on täysin kysymysmerkki, mutta verottomana niitä ei saa mitenkään.

Syy miksi tuon vakuutuksen joskus otin, oli sen veroetu. Eli maksaessa saat veropalautuksena osan maksuista. Tosin tämä etu menee lähes täysimääräisesti kulujen maksuun. Eläkkeellä olessa eläkevakuutuksista otettu raha on täysin pääomaveroon laskettavaa tuloa, jolloin veroetua aletaan maksamaan takaisin valtiolle.

Lisää aiheesta mm. Saiturin blogitekstistä eläkevakuutuksen karmea totuus

Mitä sitten tilalle?
Ajattelin jatkaa kuukausisäästämistä 45e ja sen laittaa tasaisesti Seligsonin passiivisiin indeksirahastoihin; Aasia, Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Siitäkin huolimatta että indeksit alkavat olemaan melko korkealla, maailman tilanne mikä on ja näihin rahastoihin kohdistuu myös pieni merkintäpalkkio (0.1%). Hallinnointikulutkin ovat 0.45%, 0.45% ja 0.43%. Seligsonin tuottolaskuri näyttäisi 30v säästöajalle mukavaa pottia; 70796 euroa. Sen verran pitää indeksejä seurata, että tekee lisäsijoituksia kun ne ovat alhaalla. Kolmenkymmenenvuoden aikana tulenee vielä useampi lasku ja toivottavasti myös nousua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti